Syyskausi 2010 ei tuonut SM-sarjapaikkaa ja joukkueen pelit jatkuivat joulukuun alusta alueellisessa jatkosarjassa. Jatkosarjaan lähdettiin luottavaisesti koska olimme pystyneet alkusarjassa hyviin otteisiin ennakkoon erittäin koviksi tiedettyjä joukkueita vastaan. Jatkosarjan tavoitteen voi nyt sanoa, se oli voittaa oma lohko.
Joulukuussa oli kaksi ensimmäistä turnausta. Huomasimme näissä neljässä ensimmäisessä pelissä, että painotuksemme harjoituksissa oli hieman väärä loka-marraskuun aikana, olimme unohtaneet tärkeän harjoitteen. Vastustajamme olivat selvästi virkeämmällä jalalla liikkeellä. Voitimme näistä neljästä pelistä kaksi mutta Vihdin Salisudet (VSS) ja Kirkkonummen Rangers olivat tuossa vaiheessa olennaisesti meitä juoksuvoimaisempia.
Teimme harjoitteluun pienen muutoksen, ns. viivoihin panostettiin jokaisessa harjoituskerrassa. Jo tammikuun alun Helsinki floorball cupissa huomasimme positiivisen vaikutuksen vaikka tehostettuja harjoituksia oli takana vasta muutama viikko. Saatoimme todeta, pelkkä juoksuvoima ei riitä vaan räjähtävyys ratkaisee.
Tämän jälkeen pystyimme dominoimaan jatkosarjan pelejä. Pari peliä oli tiukempaa, mutta voi sanoa että niissäkin pystyimme pelaamaan hyvää ja tarkkaa puolustuspelaamista ilman paniikkia.
Jatkosarjan pelimme päättyivät seuraavasti (kiinnitä huomio 4. pelin jälkeen tehtyyn harjoitus muutokseen, miten se vaikutti päästettyjen maalien määrään):
Light Iron - SB Vantaa Kotkat 5- 2
VSS - Light Iron 8- 1
Indians II - Light Iron 3- 6
Light Iron - Rangers Sudet 2- 4
KorsKa - Light Iron 2- 8
SB Vantaa Kotkat - Light Iron 1- 5
Light Iron - VSS 2- 1
Light Iron - Indians II 5- 1
Rangers Sudet - Light Iron 1- 4
Light Iron - KorsKa 3- 2
Light Iron - SB Vantaa Kotkat 4- 3
VSS - Light Iron 2- 7
Indians II - Light Iron 1- 4
Light Iron - Rangers Sudet 10- 3
KorsKa - Light Iron 0- 7
Ja sarjataulukko:
POJAT C1 ALUE-JS B-LOHKO
Light Iron 15 13 0 2 73- 34 26
SB Vantaa Kotkat 15 9 1 5 73- 55 19
Rangers Sudet 15 6 2 7 66- 82 14
VSS 15 6 0 9 73- 84 12
Indians II 15 5 1 9 80- 79 11
KorsKa 15 4 0 11 54- 85 8
Viimeisessä 11 pelissä päästimme 17 maalia, eli 1,5 maalia/ottelu. Tuolla päästettyjen maalien määrällä ei helposti häviä otteluita. Kun koko jatkosarjassa vastustaja sai tehtyä 31 maalia 15 pelissä, parannus oli erittäin merkittävä, kun aloitimme tehostetun harjoittelun.
Vastaavasti teimme jatkosarjassa maaleja 70 kappaletta. Valtteri Pietarisen teholukema oli 40 pistettä (39 tilastoitui, yksi tehty maali meni epähuomiossa toiselle). Koko joukkue esitti erinomaista joukkuehenkeä koko jatkosarjan ajan.
Tämä oli 13. vuoteni valmennustehtävissä ja voin sanoa tämän jatkosarjan olleen harjoitteluineen ehdottomasti miellyttävin kokemus koko valmennus-urani aikana. Hyvä että sain tämän kokea, miten harjoittelee yhtenäinen JOUKKUE!
Edessämme oli jatkosarjan ylivoimaisena lohkovoittajan karsintapeli, jossa panoksena pääsy SM play-off karsintoihin. Alueemme Eliittisarjassa Espoon Oilers NG selvitti tiensä sinne suoraan ja Westend Indians ja AC Haki karsivat meitä ja Tapanilan Erä II vastaan. Meidän vastustaja oli AC Haki. Peliämme ennen oli Indians voittanut helposti 7- 1 Erä II:n.
Karsintapeli sunnuntaina 13.3.2011.
AC Haki – Light Iron 4 – 1
Jos joukkueen asenteesta oli voinut antaa voiton, olisimme olleet vahvoilla. Pieni joukkue haastoi suuremman erinomaisesti. Kuitenkin AC Haki parempana ansaitsi voittonsa.
Olimme pelanneet lauantaina kaksi viimeistä jatkosarjan peliä. Vaikka näissä merkityksettömissä (olimme jo lohkovoittaja) peleissä lainassa oli nuorempia poikia ja meillä oli käytössä 3 kenttää, roolipelaajamme intoutuivat hieman turhaankin maalitehtailussa ja niin sunnuntaina pelaajiemme jaloissa näkyi selvästi lauantain pelit.
Olimme erittäin lähellä kärkijoukkueita, mutta materiaalimme kapeus ja se tosiasia, että kahden avainviisikkomme joita tiukoissa paikoissa käytimme, pelaajista tasan puolet on 1996 syntyneitä ja tässä ikävaiheessa kokoero oli havaittavissa. Alueemme kärkijoukkueet muodostuivat ikäluokasta 1995 syntyneet, joten tämä huomioiden suorituksemme oli erinomainen.
Tämä peli pääsystä SM play-off karsintoihin jäi joukkueen viimeiseksi esiintymiseksi, mutta se kertoi minkä tason saavutimme. Voimme olla tyytyväisiä, saavutimme maalin!
Nyt syksyllä 2011 kun tätä keväällä kirjoittamaani juttua viimeistelin, voin kertoa monen pelaajan löytäneen uuden joukkueen kovalla sarjatasolla. Ainakin Juuso, Samppa ja Vallu Tiikereissä sekä Aksu, Iiiro ja Konsta PSS:n joukkueissa. Tämä on hienoa juttu!
Itselläni ja Aleksilla on tältä kesältä-syksyltä takana noin 60 pelikierrosta golfkentällä, olisikohan se vieroitusta säbästä, ainakin vähäksi aikaa.
Jyrki Liljemark