D-TYTÖILLE TÄYDET SARJAPISTEET PORVOOSTA 12.11.2011

Galleria

SB-VANTAA  - LI            3 - 4

 Päivän ensimmäinen peli alkoi meidän osaltamme loistavasti! Kaksi hyökkäystä = kaksi maalia  ja peliä pelattu vasta vajaat 40 sekuntia. Maalintekijöinä Tea ja Melli. Näytti siltä, että ottelu ratkeaa heti kättelyssä. Ellen teki vielä 3- 0 meille riparista, Juuliannan hienon nousun päätteeksi. Alkushokin jälkeen Vantaan tytöt pääsivät myös peliin mukaan. Ottelu tasoittui ja molemmilla joukkueilla oli hyviä paikkoja pallon ja tyttöjen vyörytessä kentän päästä päähän. Vantaan tytöt onnistuivat maalinteossa kahdesti ja Tea vielä kerran ekan erän aikana.

 Toinen erä oli tasaista vääntöä puolin ja toisin, maalivahtien esittäessä vuoron perään loistotorjuntojaan.

 Kolmannen erän ainokaisen maalin iski vastustaja 5 minuuttia ennen erän loppua ja thrilleri oli valmis! Onneksi meidän puolustus piti ja meille tästä pelistä arvokas voitto.

 

ÅIF – LI       2 – 5

 Päivän toinen ottelu oli Sipoon tyttöjä vastaan. Ottelun alku ei ollut yhtä nopea, mutta alkoi kuitenkin meidän merkeissämme, kun Melli ja Sonja tekivät ekan erän maalit.

 Toinen erä oli jo tasaisempaa. Jannika näytti muutamia loistokoppeja ja oli varsinainen liimanäppi tänään. Toisen erän maalit viimeistelivät Juulianna ja Melli.

 Kolmas erä oli meillä hyvin hallussa. Turvallisen 1 – 4 johdon jälkeen Melli vielä kruunasi päivänsä tekemällä hattutempun, jolloin tilanne oli 1 – 5 meidän hyväksemme. Ennen pelin loppumista vastustaja ehti tehdä vielä kuitenkin yhden maalin.

 Ehkä tämä peli oli meidän kauden paras pelimme! Silti: vielä jäi paljon petrattavaa!

 

t. Risto ja Kiitos viimeisestä ;-)

Toimintaa tukemassa

k-market-pornainen.gif


solinet.gif


juhavaarakangas.gif


osuuspankki.gif


pousa.gif


upo.gif


sato.gif


MINISUN_LOGOillu.jpg


Teamtech.jpg


Blue Service Partners
Kai Siren Oy
Seppo Nurmisto