Otsikko

Galleria

tulokset (sivun alalaidan linkin - D-tytöt)

D -tyttöjen peliraportti Helsinki Cupista 7 - 8.1.2012

 

7.1.2012 lauantai

 Li – PSS keltaiset

4- 1

 D-tytöt aloittavat vuoden 2012 Helsinki Cupilla. Pelejä tuli kaiken kaikkiaan viisi. Lauantaina oli kolme peliä, ja sunnuntaina kaksi peliä. Launtaina ensimmäisenä vastassa oli PSS keltaiset. Tämä oli aamupeli heti kello 9.00. Olimme saanet tytöt hyvin hereille ja meillä lähti peli kulkemaan heti alkuvihellyksestä lähtien hyvin. Vaikka painostimme koko ajan, niin ensimmäisessä erässä saimme tehtyä vain yhden maalin. Maalin teki Noora. Toisessa erässä peli alkoi sujua jo luontevammin ja saimme tehtyä kolme maalia. Sannille saimme luotua itsevarmuuttaa, ja hän kiersi oikealta laidalta maalin eteen ja teki komeasti meidän neljännen maalin.

 

Li – Indians Black

1 - 1

 Seuraavana vastassa oli Indians Black. Vastus tiedettiin kovaksi. Peli oli meiltä todella hyvää. Väänsimme tasaisesti koko pelin vastustajan kanssa. Jannikalla tuli paljon hyviä torjuntoja. Vastustaja teki ensimmäisen maalin vasta, kun ensimmäistä erää oli pelattu kymmenen minuttia. Meidän tytöt tasoittivat toisen erän alussa tilanteeksi yksi yksi. Tämä oli myös ottelun lopputulos.

 

Li – PSS 2000

4 – 1

Kolmas peli tiedettiin helpommaksi. Vastaan tuli PSS:n 00 tytöt. PSS'n tytöt aloitivat heti nopeasti ja tekivät ensimmäisen maalin, kun ottelua oli pelattu vasta kymmenen sekuntia. Tämän jälkeen peli oli meidän tyttöjen hallussa. Edellisen kovan pelin rasitus näkyi tässä pelissä. Meillä ei ollut hirveästi enää liikettä jäljellä. Selkeä voitto tuli kuitenkin. Tämän jälkeen pääsimme kotiin lepäämään, ja valmistautumaan sunnuntain peleihin.

 

8.1.2012 sunnuntai

Li – Pirkkalan Pirkot

1 – 6

Sunnuntaina vastaan tuli Pirkkalan Pirkat. Vastus tiedettiin entuudesta kovaksi. Lähdimme kuitenkin peliin luottavaisin mielin. Meidän tytöt aloittivat maalin teon ensimmäisen erässä 25 sekunnin kohdalta  Alku näytti heti hyvältä. Peli oli tasaista vääntöä koko ajan. Hävisimme pelin, mutta lukemat eivät anna todellista kuvaa pelin kulusta. Ensimmäinen erä päättyi tasan 1- 1. Toisen erän  loppupuollella Pirkat saivat tehtyä loput maalit.

Li – FBC Turku

1 – 6

Näillä peleillä pääsimme kuitenkin jatkosarjaan. Jatkosarjassa vastaan tuli FBC Turku. Heitä vastaan olemme pelanneet ennenkin. Joukkue oli kuitenkin vahvistunut entisestään viime kohtaamisesta. Me emme saaneet omaa peli millään auki. Vastustaja oli taitava ja he lähtivät kovalla vauhdilla omasta päästä hyökkäyksiin. Heiltä tuli kovia ja tarkkoja lauksia meidän maalia kohti. Niille Jannika ei voinut mitään. Meidän pelaajamme eivät saaneet estettyä riittävästi näitä laukauksia. Janina teki hienon maalin pelin lopussa Ellenin syötöstä.

 

 Kaiken kaikkiaan hyvä turnaus. Tästä on hyvä aloittaa kevään välisarjan pelit viikonpäästä. Viisi tiukkaa peliä on jo nyt takana ennen kauden alkua.

 

T: Kari 

 

 

 

Toimintaa tukemassa

k-market-pornainen.gif


solinet.gif


juhavaarakangas.gif


osuuspankki.gif


pousa.gif


upo.gif


sato.gif


MINISUN_LOGOillu.jpg


Teamtech.jpg


Blue Service Partners
Kai Siren Oy
Seppo Nurmisto